Hoitotakuu – Lakisääteiset asiat pidettävä kunnossa

Ensiapuun ja kiireelliseen hoitoon on päästävä heti potilaan asuinpaikasta riippumatta. Kiireellistä hoitoa varten terveyskeskuksissa ja sairaaloissa on päivystysvastaanotot. Kiireetöntä hoitoa tarjotaan kunnan asukkaille terveyskeskuksissa. Hoitoon pääsylle on taattu tietyt määräajat. Jos terveyskeskus tai sairaala ei voi tarjota hoitoa säädetyssä ajassa, niiden on hankittava se muualta.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) kerää terveydenhuollon kentältä tietoa hoitoon pääsystä ja aluehallintovirastot ja Valvira valvovat hoitoon pääsyn toteutumista. Esimerkiksi erikoissaraanhoidossa hoidon tarpeen arviointi on aloitettava kolmessa viikossa lähetteen saapumisesta. Tuntuu aika pitkältä ajalta tuokin varsinkin, jos sairaus on edennyt pitkälle.

Esimerkiksi Kokoomus peräänkuuluttaa (varapuheenjohtaja Anna-Kaisa Ikonen), että hoitojonoista on päästä kohtuullisessa ajassa hoitoon ja siihen etsitään täsmäkeinoja. Mitähän nämä keinot sitten olisivat, se jäi vähän epäselväksi? Sitähän voidaan yhdessä miettiä. Hallinnollisia muutoksia ei tarvita vaan järeitä keinoja asian ratkaisemiseksi. Ensimmäisenä tulee mieleen, että lisää lääkäreitä ja hoitajia tarvitaan lisää, että lakisääteiset asiat pidettäisiin kunnossa. Rahan ei pitäisi olla estävä tekijä, kun puhutaan ihmisten terveydestä – vaikkakin se niin monesti on.

About the Author

admin

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *